Huoli on luonnollista
Monessa perheessä ruokailu on tärkeä hetki päivän aikana ravitsemaan meitä sekä fyysisesti, että sosiaalisesti. Nämä hetket voivat kuitenkin muuttua nopeasti kuormittavaksi, jos lapsi syö hyvin vähän tai valikoivasti. Ennen puhuttiin nirsoilusta, mutta tämän sanan käyttäminen pidetään leimaavana ja syyllistävänä, eikä sen viljelemisestä ole apua lapsen riittävän hyvän ravitsemuksen varmistamisessa tai terveen ruokasuhteen kehittymisessä.
On täysin ymmärrettävää, että perheen aikuisille voi nousta huoli siitä, saako lapsi kaiken tarvitsemansa ja osaako itse toimia tilanteessa tarkoituksenmukaisesti. Usein kyse on tavallisten ikäkausivaiheiden aiheuttamasta valikoivuudesta, mutta toisinaan taustalla voi olla jotakin, missä perhe tarvitsee enemmän tukea.
Leikki-ikäisen neofobia ja olemattomalta tuntuva syöminen
On varsin tavallista, että pienellä lapsella ja joskus vähän vanhemmallakin, ilmenee ennakkoluuloisuutta eri ruoka-aineita kohtaan. Tätä kutsutaan neofobiaksi. Tavallisesti se menee ohi, kun huoltajat jaksavat olla kärsivällisiä ja rauhallisia ja tarjota sitkeästi erilaisia ruokia. On hyvä näyttää omalla esimerkillä, että perheen aterioilla syödään monipuolisesti erilaisia kasviksia ja erilaisia muitakin ruokia, mutta toisaalta pyritään myös siihen, ettei mitään ruokia, kuten herkkuja arvoteta toisia ruokia paremmiksi eikä huonommiksi. Ruoka ei ole sen paremmin palkinto kuin rangaistuskaan. Aikuiset päättävät mitä ja mihin aikaan kulloinkin syödään. Lapsi päättää, kuinka paljon syö.
Joskus voi tuntua siltä, että lapsi syö aivan liian vähän. Lapset osaavat kuitenkin yleensä itse säännöstellä syömisiään ja se, kuinka paljon he syövät eri aterioilla ja eri päivinä, voi vaihdella. On tärkeää, ettei asiasta tehdä liian suurta numeroa, eikä ruokaa tuputeta väkisin. Pysy rauhallisena, korjaa ruoat pöydästä ruoka-ajan päätyttyä ja vältä tarjoamasta ylimääräisiä välipaloja. Tavallisesti puoli tuntia yhden aterian pituudeksi riittää. On hyvä myös välttää korvaamasta päivän pääaterioita esimerkiksi maitolasillisella, välipalapatukalla tai voileivällä. Kun on huolissaan siitä, saako lapsi tarpeeksi ruokaa kieltäytyessään syömästä milloin mitäkin, olisi vältettävä myös sitä, että antaa periksi lapsen vaatimuksille saada syödä vain pelkkiä lempiruokiaan.
Neuvolassa ja kouluterveydenhoidossa pidetään kirjaa lapsen pituudesta, painosta ja kehityksestä. Tämä on hyvä järjestelmä huomaamaan, onko lapsen pieniruokaisuus tai valikoivuus vaikuttanut negatiivisesti hänen kasvuunsa tai kehitykseensä. Terveydenhuoltoon kannattaa olla yhteydessä, jos on huolissaan lapsen syömisestä ja seuraavaan suunniteltuun käyntiin on vielä aikaa.
Vinkkejä perheelle
Perheen aikuisten oman hyvän esimerkin lisäksi hyötyä voi olla myös siitä, että lapsi saa maistella eri makuisia ruokia monipuolisesti jo heti vauvana, kun kiinteiden maistelua aloitetaan, huomioiden kuitenkin neuvolan ohjeet siitä minkä ikäiselle mitäkin on suositeltavaa antaa. Pelkkien miedon tai makean makuisten soseiden maistattaminen saattaa johtaa herkemmin siihen, että myöhemmin on vaikea oppia syömään monipuolisesti eri makuisia ruokia.
Odottavan ja imettävän äidin monipuolinen ruokavalio saattaa edistää myös lapsen tottumista eri ruoka-aineiden makuun, sillä makuvivahteet siirtyvät istukan kautta sikiölle ja myöhemmin rintamaidon mukana vastasyntyneelle, jolloin lapsi alkaa tottua erilaisiin makuihin jo ennen kiinteiden ruokien aloittamista. On viisasta pyrkiä huomioimaan terveellinen, säännöllinen ja monipuolinen syöminen jo hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää. Jos asiaan herää myöhemmin, ei tietenkään ole myöhäistä kohentaa tilannetta myös silloin.
Lapsen osallistuttamisesta perheen ruokailuun liittyviin toimiin voi olla iso hyöty. Lapselle kannattaa antaa tehtäviä sekä ruokakaupassa, että kotona. Hän voi ikätasonsa mukaisesti hakea ostoskärryyn osan ostoksista, auttaa kattamaan pöydän, auttaa asettelemaan vihannekset, marjat ja hedelmät hauskoiksi kuvioiksi lautaselle tai osallistua päätöksiin aterioista. Kun lapsi saa välillä myös omia herkkuruokiaan ja kokee, että hän saa olla osa perheen ruokahuoltoa, hän on usein myös vastaanottavaisempi syömään sitä mitä tarjotaan.
Uusiin tai hieman epämieluisiin ruokiin ja ruoka-aineisiin voi ajan kanssa tottua. Sekä lapsilta, että aikuisilta se voi vaatia useita maistelukertoja, jopa kymmeniä. Tarvitaan siis kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja johdonmukaisuutta, samoin kuin rauhallisuutta ja myönteistä ilmapiiriä. Me emme tietenkään ole täydellisiä, joten ainahan se ei onnistu. Aikuinen saattaa välillä huolestua tai hermostua, mutta riittää kun yrittää parhaansa ja lapsi tulee ravittua.
Vaikka ravintolisät eivät korvaa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota, niitä voi silti käyttää turvaamaan ja tukemaan lapsen ravintoaineiden saantia. Saatavilla on erityisesti lapsille kehitettyä ravintolisiä mm. D-vitamiinivalmisteiden, monivitamiinien ja rasvahappolisien muodossa. Niissä on otettu huomioon lapsille sopiva annostelu ja se, että lapsien tulee voida ottaa ravintolisänsä mieluiten hyvänmakuisessa pureskeltavassa tai ruokaan tai juomaan sekoitettavassa muodossa, koska he eivät vielä osaa niellä tabletteja tai kapseleita.
Neurokirjon piirteet voivat vaikuttaa syömiseen
Neurokirjon häiriöillä, kuten ADHD:lla ja autismilla, voi olla merkittävä vaikutus lapsen syömiseen. Lapsi saattaa reagoida ruoan rakenteeseen ja makuun herkemmin kuin muut, jolloin esimerkiksi ruoan tietynlainen koostumus tai yllättävä haju voi tuntua hänestä ylivoimaiselta. Toisinaan ruokailutilanteen vilinä, äänet tai valot voivat kuormittaa lasta niin paljon, että hän menettää ruokahalunsa. Myös muutoksiin suhtautuminen voi olla hankalaa, jolloin uuden ruoan ilmestyminen lautaselle herättää enemmän pelkoa kuin uteliaisuutta. ADHD:n yhteydessä syömiseen voi vaikuttaa myös vireystilan vaihtelu. Lapsi saattaa unohtaa syödä leikin tiimellyksessä tai huomata nälän liian myöhään, jolloin nälkäkiukku ja ruokailun vaikeutuminen seuraavat helposti perässä.
Kun valikoivuus on tavallista hankalampaa
Joskus syömiseen liittyvät haasteet ovat kuitenkin selvästi tavallista valikoivuutta suurempia. Tällöin voidaan puhua ARFID:sta eli välttelevästä tai rajoittavasta syömishäiriöstä. Toisin kuin monissa syömishäiriöissä ARFIDissa syömistä eri rajoiteta painon tai ulkonäön vuoksi, vaan siksi, että syöminen itsessään herättää pelkoa tai voimakasta vastenmielisyyttä. Lapsi voi pelätä makua, tukehtumista, oksentamista tai tiettyä tunnetta suussa, tai hän voi kieltäytyä useimmista ruoka-aineista ilman, että pystyy selittämään syytä siihen. Tämä voi vaikuttaa lapsen terveyteen, kasvuun ja arkeen ja kuormittaa kovasti myös huoltajia. ARFID on vielä suhteellisen vähän tunnettu ja tutkittu syömishäiriön muoto. Tiedetään kuitenkin se, että tavanomaisista keinoista reagoida valikoimaan syömiseen ei ole apua ja viisainta on pyrkiä varmistamaan ravitsemusta tarjoamalla niitä ruokia, joita lapsi pystyy syömään. Mahdollisia ravintoainepuutoksia tai niiden uhkia voidaan pyrkiä torjumaan ravintolisillä. Myös ummetuksen hoitoon saatetaan tarvita erityisvalmisteita. ARFID:a esiintyy myös aikuisilla, mukaan luettuna vanhukset. Lisää tietoa löytyy mm. Syömishäiriöliiton verkkosivuilta.
Rauhallinen ilmapiiri rakentaa luottamusta
On tärkeää, että kodin ruokailuhetket pysyvät mahdollisimman rauhallisina ja ilmapiiriltään myönteisinä. Aikuisen oma jännitys ja turhautuminen tarttuvat nopeasti lapseen ja voivat vahvistaa kierrettä, jossa ruokailu näyttäytyy kaikille osapuolille hankalana ja kuormittavana. Lasta kannattaa kannustaa pienin askelin. Jo se, että lapsi tutustuu uuteen ruokaan katsomalla tai haistelemalla, on arvokas edistysaskel. Hyväksyvä, kannustava ja lempeä suhtautuminen auttaa lasta säilyttämään rohkeuden yrittää uudelleen.
Oma esimerkkisi on tässäkin tärkeää. Lapsi oppii mallista, vaikka se näkyisi viiveellä vasta myöhemmin. Oman esimerkkisi voima ei rajoitu pelkästään siihen mitä ja miten syöt, vaan myös siihen, miten suhtaudut ruokaan, syömiseen ja kehoosi. Arvostava, myönteinen ja tasapainoinen suhtautumistapasi edistää myös lapsesi tervettä ruoka- ja kehosuhdetta. Ei siis kannata kartella vihanneksia, voivotella ääneen sitä mitä herkkuja tulikaan syötyä liikaa, tai tuskailla lapsen kuullen peilin ääressä omaa vartaloaan. Lasten kuullen ei myöskään ole hyvä kommentoida kriittisesti toisten ihmisten syömisiä ja kehoja. Lapsi imee vaikutteita kuin sieni.
Jotta lapsen huoltajilla olisi parhaat edellytykset toimia johdonmukaisesti, myös isovanhempien ja muiden lapsen ruokailuista vastaavien olisi tärkeä toimia yhteistoiminnallisesti lapsen huoltajien kanssa. Näin olisi ideaalia pyrkiä toimimaan myös yhteishuoltajuustilanteissa, mikäli vain mahdollista.
Milloin ja mistä apua kannattaa hakea
Jos lapsen syöminen huolettaa tai arki tuntuu haastavalta, on viisasta hakea neuvoa ammattilaisilta. Apua voi löytyä terveydenhoidon ammattilaisilta, kuten neuvolasta, lääkäriltä tai muilta lasten terveyteen ja hyvinvointiin perehtyneiltä asiantuntijoilta. Ravitsemuksen ammattilaisetkin neuvovat mielellään vaikka koko perheen ruokailuun liittyvissä asioissa ja ohjaavat tarvittaessa saamaan tukea myös muualta.
Suomen terveysopisto Saluksen ravintoneuvonnan opiskelijat opiskelevat lasten ravitsemukseen liittyviä asioita ravinto-opin kolmannella kurssilla (RO3), jonka muita aiheita ovat mm. odottavien ja imettävien äitien ruokavalio, erilaiset kasvisruokavaliot, iäkkäiden ruokavalio ja etnisten ja uskonnollisten ryhmien ruokavaliot.
Kirjoittaja on Suomen Terveysopisto Saluksesta valmistunut diplomiravintoterapeutti Nina Saine, joka toimii Saluksessa myös opettajana.
Kuva: TungArt7 Pixabay
