Diplomiravintoterapeutti Anu Bouquet on hyvinvoinnin moniosaaja

Diplomiravintoterapeutti Anu Bouquet

Anu Bouquet on 49-vuotias kolmen lapsen äiti ja ranskalaisen miehen vaimo. Ammatiltaan hän on diplomiravintoterapeutti ja sensomotorinen valmentaja. Hän toimii yrittäjänä omassa yrityksessään Elämän Eliksiirissä, lisäksi Lääkärikeskus Astriksessa Pasilassa ja myös yrttiuutteiden parissa Nordicure Health Oy:ssa. Siellä hän huolehtii jälleenmyynti- ja koulutusasioista. Anu on hieno esimerkki siitä, miten monipuolisesti Saluksessa opiskelleet hyödyntävät ja kehittävät omaa osaamistaan ja työnkuviaan.



Täydentävät hoitomuodot kutsuvat



Anu opiskeli lukion jälkeen tradenomiksi, mutta työskenneltyään kaupallisella alalla hän halusi lähteä syventämään osaamistaan hyvinvoinnin pariin. Oltuaan jo aikaisemmin kiinnostunut täydentävistä hoitomuodoista, hän tutustui niistä moniin ja havaitsi ravintoterapian kutsuvan häntä eniten. Sillä tiellä hän onkin edelleen ja on täydentänyt osaamistaan monilla hyvinvointialan koulutuksella. Hän on energiahoitaja, sensomotorinen valmentaja ja naisten hormonitoiminnan asiantuntija. ” Olen käynyt lukuisissa luontaistuotealan koulutuksissa sekä funktionaalisen lääketieteen labratestikoulutuksissa, mm. DUTCH hormonitesti, Gutscan suolistoanalyysi jne.”, kertoo Anu.

 

Ikuinen opiskelija

 

Näin hän luonnehtii tapaansa edistää ja laajentaa osaamistaan: ”Voisi varmaankin sanoa, että harrastukseni on ikuinen opiskelu. Nautin uuden oppimisesta ja pidän siitä, että alan ymmärtää ihmiskehon ja mielen hienouksia paremmin. Tavoitteenani on aina huomioida koko ihminen henkisine ja fyysisine ominaisuuksineen. Toisaalta se, että opiskelee lisää, saa myös ymmärtämään, kuinka vähän oikeastaan tietääkään”, toteaa Anu hymyillen.

 

Vapaa-aika



Anu pitää myös lukemisesta, luonnon ihmeiden katselusta, sekä ystävien ja perheen kanssa oleilusta. Hän rakastaa lattaritanssia ja pyrkii käymään myös kuntosalille. Se on Anun mielestä hänen ikäiselleen naiselle tärkeää niin verensokeritasapainon kuin hormonitoiminnankin kannalta.

 

Saluksen opinnot



Opintovalintojaan miettiessä Salus tuntui Anulta kiinnostavalta. Osaksi mm. sen vuoksi, että hyvä ruoka ja ruoanlaitto on hänelle tärkeää ja tuntuu luonnolliselta tukea terveyttä ravinnon avulla. Opinnot sujuivatkin mainiosti, kaikki oli super kiinnostavaa ja Anulle tuli suorastaan ahneus saada lisää tietoa. Tässä kohtaa Anu haluaa kuitenkin antaa nykyisille Saluksen opiskelijoille lempeän varoituksen sanan: ”Älä tee kuten minä tein… Vasta myöhemmin tajusin, että yhtälö kokoaikatyö, pienet lapset ja viikonloppuopiskelu sai minut uupumaan. Opiskelut olisi voinut suorittaa hieman hitaampaan tahtiin, että olisi ollut aikaa levätä enemmän. Silloin nuorempana oli vain niin kiire päästä eteenpäin ja päästä tekemään unelmaduuniaan.”

Anu on voinut hyödyntää Saluksen opintoja työssään omalla vastaanotollaan valmistumisestaan lähtien. Terapiatyön lisäksi hän on työskennellyt myös luontaistuotealalla mm. Aito ketjun luontaistuotemyymälöissä, jossa Saluksesta hankitusta osaamisesta oli valtavasti hyötyä asiakkaiden palvelemisessa. Tällä hetkellä Anu on päässyt kurkkaamaan, mitä luontaistuotealan valmistajan ja tukun kengissä näyttää ja tämä on ollut todella mielenkiintoista. Anu on työssään kouluttanut sekä kuluttajia, että ammattilaisia terveys- ja ravintoasioissa ja luontaistuotteisiin liittyen.

 

Opintoja Saluksen jälkeen



Anu on Saluksesta valmistumisen jälkeen opiskellut henkistä valmentamista ja energiahoitoa. Tämä kaikki liittyy siihen, miten keho ja mieli toimivat synkroniassa keskenään. Kehon vaivojen taustalta löytyy usein myös henkisiä syitä.

”Sensomotorisen valmentajan opinnoissa olen puolestaan päässyt sukeltamaan hermoston mielenkiintoiseen maailmaan. Samalla olen oivaltanut, miten vahvasti esimerkiksi ylivirittynyt hermosto voi lisätä suoliston oireilua ja miten primitiivirefleksit- tai refleksinomaiset automaattiset liikemallit voivat kuormittaa kehoa ja mieltä. On kuin viestin kulku kehossa hidastuisi ja muuttuisi vaivalloiseksi. Valmennuksessa rakennetaan tietoisilla liikeharjoitteilla toimivia hermoyhteyksiä ja vapautetaan hermostoa toimimaan. Kuten kaikissa valmennuksissa, tässäkin on oleellista se, että asiakas sitoutuu omaan prosessiinsa ja harjoitusten tekoon.”, Anu kertoo.

Tänä keväänä Anu on valmistunut viime vuonna aloittamansa Niina Sunin Naishormonit haltuun- syvennä tiesi asiantuntijaksi -koulutuksesta. Anu luonnehtii kurssia huikean syväluotaavaksi ja naiskehon hienouksien ja monimutkaisuuksien ymmärrystä hurjasti lisääväksi. ”Opiskeltavaa on edelleen toki jäljellä omatoimisesti, mutta nyt taidan pitää pientä taukoa opiskeluista ja keskittyä laittamaan käytäntöön kaikkea oppimaani”, toteaa Anu.

Anun tavoitat sähköpostitse: anu@elamaneliksiiri.com

Seuraavassa kirjoituksessamme Anun haastattelu jatkuu ajankohtaisella teemalla punkeista.

Anua haastatteli Saluksen opettaja diplomiravintoterapeutti Nina Saine