Mitä jos punkki puraisee?

Perustietoa punkeista ja niiltä suojautumisesta

Tämän jutun kirjoittamiseen on osallistunut edellisessä jutussamme esitelty diplomiravintoterapeutti Anu Bouquet, joka on työssään perehtynyt yrttihoitoihin. Anu jakaa meille tärkeää tietoa punkeista eli puutiaisista ja niiden levittämistä taudeista. Lisäksi hän kertoo mitä itse tekisi, jos havaitsisi ihossaan kiinni olevan punkin. Vastuuvapauslauseke: On tärkeä huomioida, että tämä juttu ei ole tarkoitettu lääketieteelliseksi hoito-ohjeeksi. Jos epäilet jotakin punkkitautia, kuten borrelioosia, suosittelemme hakeutumaan lääkärin hoitoon. Emme Saluksessa asetu yksilöiden kohdalla minkään tietyn hoitovaihtoehdon puolelle ja yrttien käyttö oman hyvinvoinnin ja terveyden tukena kuuluu...

Lue lisää

Kesän helppo yrttitarha puutarhaan ja parvekkeelle

Kesän helppo yrttitarha puutarhaan ja parvekkeelle

Kesäkuun alussa on vielä hyvin aikaa aloittaa yrttien kasvatus, vaikka esikasvatuksia ei olisi tehty keväällä. Monet yrtit voi kylvää suoraan ulos ruukkuun, lavakaulukseen tai avomaalle, ja osa niistä kasvaa nopeasti käyttövalmiiksi jo saman kesän aikana. Monivuotiset yrtit puolestaan palaavat vuodesta toiseen ja tekevät yrttitarhasta pitkäikäisen ja vaivattoman. Osan yrteistä taimet voi myös ostaa valmiina. [caption id="attachment_5699" align="alignright" width="300"] Rosmariinia voi kasvattaa pistokkaista.[/caption] Helppo tapa lisätä joitain yrttejä kuten basilikaa, rosmariinia tai minttua on myös ostaa ruokakaupasta ruukkuyrtti ja ottaa siitä...

Lue lisää