Inositoli on kiinnostava yhdiste, josta on viime vuosina puhuttu erityisesti PCOS:n, insuliiniresistenssin ja hedelmällisyyden yhteydessä. Se ei kuitenkaan ole mikään uusi hyvinvointimaailman keksintö, vaan sen historia ulottuu yli 170 vuoden taakse.
Inositoli löydettiin jo vuonna 1850, kun saksalainen kemisti Johann Joseph Scherer eristi sitä lihaskudoksesta. Nimi inositoli tuleekin kreikan lihasta tarkoittavasta sanasta inos. Aluksi ei tietenkään tiedetty, mitä tehtävää tällä kummallisella aineella elimistössä on.
Nykyään tiedetään, että inositoli osallistuu moniin elimistön tärkeisiin toimintoihin. Se liittyy muun muassa solujen viestintään, insuliinin toimintaan, hermoston toimintaan ja solukalvojen rakenteeseen. Elimistö pystyy myös valmistamaan sitä itse, ja sitä saadaan ravinnosta esimerkiksi hedelmistä, pavuista, pähkinöistä ja täysjyväviljoista.
1900-luvulla alettiin ymmärtää, mitä inositoli tekee
Inositolin tutkimus eteni vähitellen 1900-luvulla. Tutkijat havaitsivat, että inositoli osallistuu solujen sisäiseen viestintään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun esimerkiksi hormoni antaa solulle jonkin viestin, inositoliyhdisteet voivat osallistua viestin välittämiseen solun sisällä.
Erityisen tärkeäksi tutkimusalueeksi nousi insuliinin toiminta. Inositoli osallistuu insuliinin viestinvälitykseen, joten tutkijat alkoivat pohtia, voisiko siitä olla hyötyä myös silloin, kun insuliini ei vaikuta elimistössä normaalisti.
Myöhemmin tutkimus laajeni esimerkiksi mielenterveyteen, aineenvaihduntaan ja lisääntymisterveyteen.
PCOS toi inositolin suuren yleisön tietoisuuteen
Yksi eniten tutkituista käyttökohteista nykyään on polykystinen munasarjaoireyhtymä eli PCOS. (Oireyhtymän nimeä ollaan asteittain muuttamassa muotoon PMOS)
PCOS:ään liittyy usein insuliiniresistenssiä, ja juuri tähän inositolin vaikutus insuliinin viestinvälitykseen tekee siitä kiinnostavan. Tutkimuksissa on havaittu hyötyä esimerkiksi joissakin sokeriaineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan mittareissa, ja inositolia käyttö niiden keskuudessa, jolla on PCOS vaikuttaa olevan yleistymään päin.
Vuoden 2023 kansainvälisessä PCOS-suosituksessa inositoli mainitaan yhtenä mahdollisena vaihtoehtona. Suosituksen mukaan siitä voi olla hyötyä erityisesti aineenvaihduntaan liittyvissä ongelmissa, vaikka kaikista vaikutuksista ei vielä ole yhtä vahvaa näyttöä.
Inositoli, raskausdiabetes ja hedelmällisyys
Myo-inositolia on tutkittu myös raskausdiabeteksen ehkäisyssä. Useissa tutkimuksissa on saatu lupaavia tuloksia, mutta tutkimustulokset eivät ole täysin yhdenmukaisia.
Samoin inositolia on tutkittu hedelmällisyyden ja ovulaation yhteydessä erityisesti PCOS:ää sairastavilla naisilla.
Lisäksi inositolia on tutkittu muun muassa masennuksessa, paniikkihäiriössä ja pakko-oireisessa häiriössä. Näissä tutkimuksissa on käytetty melko suuriakin annoksia. Tulokset ovat olleet kiinnostavia, mutta tutkimusnäyttö ei ole ainakaan vielä yhtä vakuuttavaa kuin esimerkiksi PCOS ja aineenvaihdunnan yhteydessä. Tutkimukseen voi olla vaikea saada rahoitusta, koska kuten aina, ravintoaineen tai luonnollisen yhdisteen tutkiminen ei tarjoa samanlaista kaupallista kannustinta kuin esimerkiksi patentoitavan uuden lääkeaineen kehittäminen.
Myo-inositoli vai D-chiro-inositoli?
Ravintolisissä tavataan tavallisimmin kahta inositolin muotoa: myo-inositolia ja D-chiro-inositolia.
Myo-inositoli on elimistössä ja ravinnossa yleisin muoto, ja sitä on myös tutkittu paljon. Joissakin tuotteissa käytetään myo-inositolin ja D-chiro-inositolin yhdistelmää. Erityisesti 40:1-suhde on tullut tutuksi PCOS-valmisteissa, joskaan juuri tälle suhdeluvulle ei ole täyttä varmuutta perustuen tutkimuksiin.
Kuinka paljon inositolia voi käyttää?
Inositolille ei ole määritelty virallista turvallisen saannin ylärajaa eli UL-arvoa.
Tutkimuksissa on käytetty tavallisesti muutaman gramman päivittäisiä annoksia, ja joissakin tutkimuksissa jopa 12–18 gramman päiväannoksia. Suuret annokset voivat kuitenkin aiheuttaa vatsavaivoja, pahoinvointia ja ripulia.
18 grammaa ei siis ole mikään suositeltu päiväannos eikä virallinen turvallisen käytön raja. Se on määrä, jota on joissakin tutkimuksissa käytetty. Tavallisissa ravintolisissä annokset ovat yleensä huomattavasti pienempiä.
Ravintolisä ei korvaa elämäntapoja
Inositolin kaltaisten ravintolisien kohdalla on hyvä välttää niin sanottua vihreää farmasiaa: ajatusta siitä, että koska tuote on luonnollinen, sitä voidaan käyttää lääkkeen tavoin korjaamaan ongelma ilman, että tarvitsee puuttua sen taustalla oleviin tekijöihin.
Ravintolisät voivat olla hyödyllinen osa kokonaisuutta, mutta ne toimivat yleensä parhaiten silloin, kun myös ruokavalio, liikunta, uni ja muu elämäntapa tukevat aineenvaihduntaa.
Esimerkiksi insuliiniresistenssissä ensisijaisen huomion pitäisi olla siinä, mikä parantaa elimistön insuliiniherkkyyttä kokonaisuutena: riittävä ja laadukas uni, säännöllinen liikunta ja lihaskuntoharjoittelu sekä verensokerin ja insuliinivasteen kannalta järkevä ruokavalio ovat perustavanlaatuisia asioita. Inositoli voi tällöin olla yksi mahdollinen työkalu muiden joukossa – ei niiden korvike.
Tämä pätee oikeastaan ravintolisiin yleisemminkin. Ravintolisä ei pysty tekemään huonosta ruokavaliosta hyvää, eikä yksikään kapseli pysty korvaamaan unta, liikettä ja elimistön tarvitsemia ravintoaineita oikeasta ruoasta. Kun perusta on kunnossa, oikeaan tarpeeseen valittu ravintolisä voi olla hyvinkin järkevä lisä kokonaisuuteen.
Inositolista kirjoitti yksi Saluksen opettajista, diplomiravintoterapeutti Nina Saine
