Hiilihydraattien liikakäytön vaikutukset kehoon ja mieleen

Hiilihydraattien liikakäyttö ja sen vaikutukset kehoon sekä mieleen

Terveysopisto Saluksen asiantuntijoiden artikkelisarja saa jälleen jatkoa. Tällä kertaa kynän päässä on Saluksen rehtori Jouko Pursiainen, joka pureutuu hiilihydraattien liikakäyttöön, liikakäytön syntytekijöihin sekä siitä syntyviin haittavaikutuksiin.

Ihmisen ravitsemuksen historiaa

Ihmislajin historiassa voidaan erottaa viisi erilaista ravinnon käytön vaihetta ja aikakautta. Ne alkavat jo miljoonien vuosien takaa:

  1. Kasviravinnon käyttö raakana
  2. Edellisen lisäksi lihansyönnin vaihe ja tulen käytön omaksuminen ruoan valmistuksessa
  3. Maanviljelyn ja karjatalouden kausi
  4. Teollinen maanviljely ja ruoanvalmistus sekä ruokien raffinoinnin aloittaminen
  5. Nykyinen kaupallisteollinen valmis- ja pikaruokien tuotanto sekä jakelu purkkeineen, pusseineen ja einespakkauksineen peltomarketeissa ja pikaruokapaikoissa.

Kaksi ensimmäistä ravinnon käytön vaihetta edustivat metsästäjä-keräilijän kulttuuria, jossa kaikki ruoka poimittiin villistä luonnosta. Aluksi syötiin lehdekkäitä villivihanneksia, vihanneshedelmiä, marjoja, hedelmiä ja jossain määrin siemeniä ja pähkinöitä. Tämä kaikki syötiin raakana. Seuraavassa vaiheessa siirryttiin syömään myös lihaa, mihin lienee saatu kimmoke metsäpaloon kuolleista eläinten ruhoista. Niiden kärventyneen lihan tuoksu ja maku houkuttelivat maistamaan. Tämä johti sittemmin tulen käytön omaksumiseen ruoanvalmistuksessa. Seurauksena olivat myös kivityövälineiden kehittäminen eläinten nylkemiseen ja lihan leikkaamiseen. Samoin keihään ja jousipyssyn kehittäminen pyydystämiseen. Kalastamiseen sopivien pyyntivälineiden kehittäminen vaatikin jo enemmän älynystyröiden käyttöä, mutta sekin onnistui ajan saatossa.

Kalastaminen

Leimallista tämän ajanjakson (noin 1-2 miljoonaa vuotta) ruokavaliolle oli se, että siinä ei ollut lainkaan tärkkelystä. Hiilihydraatit olivat yksinkertaisia mono- ja disakkaridi-sokereita vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Myöskään pähkinöissä ei ollut tärkkelystä, puhumattakaan lihasta. Proteiinien saanti kasviksista oli sangen niukkaa, vain 1-5% kasvien painosta. Siemenissä ja pähkinöissä proteiinipitoisuus saattoi olla 15-20%, mutta niiden saanti oli vain ajoittaista vuodenajasta ja kasvupaikoista riippuen. Lihasta saatiin runsaasti lisäpuhtia rasvan ja proteiinien muodossa. Tällöin ihminen tottui ja geenimme mukautuivat myös eläinrasvojen ja punaisen lihan käyttöön, eikä tämä mukautuma ole miksikään muuttunut.

Maanviljelyn ja karjatalouden aika

Radikaalimpi muutos oli viljanviljelyyn ja sen rinnalla karjatalouteen siirtyminen. Tämä alkoi noin 10 000 vuotta eaa. Välimeren pohjukan hedelmällisellä ns. vihreän kuunsirpin alueella (Israel, Libanon, Syyria, Etelä-Turkki, Iran, Kaksoisvirran seudut). Tämä kehitys kesti vuosituhansia alkaen villinä kasvaneista yksijyväisistä viljoista, edeten kehityksen tuloksena kaksirivisestä tähkästä kuusiriviseen monijyväiseen tähkään.  Maanmuokkauksen kehittäminen vei sekin tuhansia vuosia alkaen härkien vetämistä puisista koukuista tai monipiikkisistä sahroista, joilla lähinnä raavittiin ja hieman pöyhittiin maanpintaa. Teräksiset kyntöaurat ja äkeet tulivat käyttöön vasta 1800-luvulla jaa.

Kypsyneiden viljanjyvien keräily hoidettiin aluksi käsin poimimalla ja myöhemmin yksinkertaisilla kiviveitsillä tai -sirpeillä leikaten. Metalliset sirpit ja viikatteet tulivat käyttöön vasta uuden ajanlaskun alettua n.10 000 vuotta myöhemmin. Aluksi jyvät jauhettiin käsin kivisissä huhmareissa ja vähän myöhemmin käsin pyöriteltävillä jauhinkivillä. Vesi- ja tuulivoiman käyttöön ottoon jauhinkivien pyörittämisessä meni aikaa vielä tuhansia vuosia.

Maanviljely levisi ajan myötä myös Euroopan puolelle, aluksi kaskiviljelynä. Puun kaatoon oli käytettävissä vain kivikirveitä, metallisista sahoista ei ollut tietoakaan. Kivikirveillä hoitui vain ohuempien puiden kaataminen, mutta paksummat oli jätettävä pystyyn kaskenpoltossa tulen saaliiksi. Maanviljely oli tuhansia vuosia todellista raatamista ja vaati monikertaisen työmäärän metsästäjä-keräilijän työmaahan verrattuna.

Vasta 1800-luvulla teknologia ja metallurgia olivat niin kehittyneitä, että aurojen ja äkeiden lisäksi osattiin valmistaa hevosvetoisia metallisia työvälineitä, kuten yksirivinen kylvökone ja niittokone. Polttomoottorien keksimisen jälkeen 1900-luvun alussa traktorit korvasivat vähitellen hevoset ja maatiloille ilmestyivät puimaloissa seisovat polttomoottorikäyttöiset ja käsin syötettävät puimakoneet. Leikkuupuimurit ilmestyivät käyttöön vasta 2. maailmansodan jälkeen. Nykyaikaiset kääntöaurat, jousi- ja lautasäkeet, suorakylvö- ja lannoituskoneet, kasvintorjunta-aineiden ruiskutuslaitteet ym. seurasivat vasta viimeisten vuosikymmenten aikana.

Maanviljelyn kehittyminen

Uusi ilmiö – ruokavalion tärkkelys

Tärkkelys ruokavalion hiilihydraattina oli aivan uusi ilmiö viljanviljelyn alettua. Se ei ollut yhtäkkinen tapahtuma, vaan kehittyi tuhansien vuosien aikana lisääntyvässä määrin, ja on nykyään aivan hallitseva ihmisen ruokavaliossa. Metsästäjäkeräilijän suhteellisen lokoisat päivät olivat ohitse (työtä noin 2-3 pvä/vk). Nyt oli tienattava leipänsä joka päivä ”otsa hiessä” työtä tehden. Se on ollut vuosituhansia käsipelillä hoidettuna sananmukaisesti tuskien taival koko ihmiskunnalle.

Aineenvaihduntamme ja geenimme jäivät metsästäjä-keräilijän aikakaudelle, sillä geenien sopeutumisen on arvioitu tarvitsevan 40 000-70 000 vuotta. Pitkäketjuisten tärkkelyshiilihydraattien ja sen ohessa gluteenin ilmestymisestä nykyhetkeen on kulunut aikaa vasta alle 10 000 vuotta. Nyt tiedetään, että tästä on aiheutunut runsaasti yllättäviä haittavaikutuksia, joista aiemmin ei tiedetty mitään. Geenimme eivät ole pärjänneet tässä muutosten vyöryssä, eivätkä ne ole vielä muutoksiin sopeutuneet, ajatellen muun muassa, että viljojen gluteenisisältö on lisääntynyt jalostuksen myötä jopa monikymmenkertaiseksi.

Metsästäjäkeräilijä-paleo-ihmisen aineenvaihdunnan oli sopeuduttava ajoittaiseen totaaliseen paastoon sekä niukkaravinteisten aikojen ketoositilaan ja niiden väliseen runsaamman ajan ns. normaaliin yksinkertaisten hiilihydraattien käytön aineenvaihduntatilaan. Ihmisen aineenvaihduntaan muokkaantui glukoneogeneesi, kyky tarvittaessa muuttaa proteiineja verensokeriksi (glukoosiksi) ja samoin myös kehon rasvavarastoja glukoosiksi. Samalla ihminen tuli riippuvaiseksi eläinperäisestä ravinnosta B12-vitamiinin lähteenä.

Teollistumisen vaikutus ruokatuotteisiin

Kun maanviljelys ja teollinen ruoantuotanto 1800-luvulla kehittyi huippuunsa, tärkkelyskuorma kasvoi hallitsevaan asemaan ja se on tänä päivänä sitä vieläkin enemmän. Suurin impulssi sille oli 1800-luvun jälkipuoliskolla teräksisten valssimyllyjen tuottaman valkojauhovehnän käyttöön ottaminen. Lisäksi samoihin aikoihin perustetut sokeritehtaat alkoivat tuottaa valkoista pöytäsokeria. Vitamiineista ei silloin ollut tietoakaan, sillä niiden löytämisen aika tuli vasta noin 50 vuotta myöhemmin. Silloin vasta selvisi, että valkojauhovehnässä oli jäljellä vain n.20% alkuperäisistä vitamiineista ja hivenaineista, pöytäsokerissa vastaava luku on pyöreät 0%. Näin nämä ”kaksi sutta lammasten vaatteissa” pääsivät ujuttautumaan yhteiskunnan teolliskaupallisiin rakenteisiin ja ihmisten jokapäiväiseen käyttöön. Ihminen ei ollut hallinnut kehitystä, vaan kehitys ihmistä ja hän tyytyi vain ”vikisemään” perässä. Nyt tästä vikinästä on seurannut ihan raamatun sanojen mukainen lähes jatkuva ”itku ja hammasten kiristys” lukuisten kroonisten sairauksien muodossa. Ne eivät tottelekaan lääkityksillä hoitamista tai parantamista, vaan tarvitsevat aivan toisenlaiset keinot. Vaikka yhteiskuntamme on vauraampi kuin koskaan aiemmin, hoitokoneistomme ei ole saanut tätä ongelmaa hallintaansa, huolimatta siihen yhä enenevässä määrin käytetyistä rahamääristä.

Viljojen ohella tärkkelyskuormaa kasvattivat palkokasvien viljely, joka alkoi ja kehittyi viljanviljelyn kanssa rinnakkain. Myöhemmin vasta keskiajalla mukaan tulivat tärkkelyspitoiset peruna ja bataatti, jotka portugalilaiset merenkulkijat toivat Eurooppaan Etelä-Amerikasta. Lämpimiin maihin (Afrikka ym.) kotiutui maniokki (tapioka) samoihin aikoihin ja siitä tulikin nopeasti lämpimien maiden yksi tärkkelyspitoinen pääruoka-aine. Siitä ryhdyttiin myös valmistamaan tapiokajauhoja.

Ravintoteollisuuden historia

Tämän päivän ruokien hiilihydraatti- ja tärkkelyskuorma

Viimeisten noin 40-50 vuoden aikana ruokavaliomme hiilihydraattipitoisuudet ovat nousseet aivan äärimmilleen, kun entisiin täysjyväleipiin on ryhdytty lisäämään valkojauhovehnää ja jopa sokeria. Täysviljaleipinä mainostettuihin leipiin lisätään jopa puolet valkoista vehnäjauhoa ja muutama prosentti sokeria. Leipäpakkauksissa tulee lukea 100% täysjyväleipää, ennen kuin leipä todella on sitä. Näiden osuus on vain alle 5% koko leipätarjonnasta. Leipomotuotteet ovat puhtaasti valkoisista vehnäjauhoista valmistettua, täydennettynä runsaalla määrällä sokeria.

Oheisesta taulukosta näkyy nykyisten pääruokaryhmien hiilihydraatti-/tärkkelyskuormat. Ilmoitetut luvut ovat paino-% ja hiilihydraattien sisältösymbolit tarkoittavat (S) sokereita (T) tärkkelystä:

  • Sokerit (S) 100%
  • Näkkileivät (T) n.60%
  • Murot, myslit, hiutaleet (T) n.60%
  • Pullat ym. konditoria (T) > 50%
  • Pehmeät leivät (T) n.40-50%
  • Keitetty riisi, pastat (T)    n.20%
  • Bataatti (T) 17%
  • Pavut, linssit, keitetty (T) 14-20%
  • Peruna (T) 13-15%
  • Härkis valmiste (T) 13%
  • Puurot (T)  8-12%
  • Hedelmät, marjat (S) 5-10%
  • Juurekset (S) 5-10%
  • Kaalit (S) n.5%
  • Hedelmävihannekset (S) 1,5-4%
  • Lehtivihannekset (S) n.1%

Nykyihmisen ruokavaliossa eniten syödään ruokia, joiden HH-pitoisuus on 20-100% välillä, keskiarvon ollessa > 50%. Paleoliittisen aikakauden metsästäjäkeräilijäihmisen ruokavaliossa hiilihydraattiosuus oli <10%. Käytettyjen hiilihydraattien keskiarvojen ero on valtava, lähes kymmenkertainen. Kun ajatellaan, että kaikki hiilihydraatit muuttuvat ensin verensokeriksi eli glukoosiksi, voidaan puhua nykyihmisen kohdalla verensokeritsunamista tai hyökyaallosta. Se on koko yhteiskunnan laajuudessa ihmisen suurimpia aineenvaihdunnallisia murheenkryynejä ja johtuu yksinomaan hiilihydraattien liikakäytöstä.

Taulukon hiilihydraatti-/tärkkelyskuormat korreloivat suoraan verensokeritasoihin. Kaikki tärkkelys muuttuu ruuansulatuksessa yksinkertaiseksi sokeriksi eli glukoosiksi. Se vaatii kuitenkin suuremman työn ruoansulatukselta kuin hedelmien, marjojen, juuresten ja vihannesten yksinkertaiset sokerit. Tärkkelyksen glukoosinmuodostussisältö on suuri. Sen seurauksena elimistö työntää liiallista verensokeria varastoihin glykogeenina maksaan ja lihaksiin kohonneen insuliinierityksen voimin. Jos nämä varastot ovat jo ennestään täynnä, kuten useimmilla passiivista elämäntapaa viettävillä on, verensokerin ylimäärä varastoituukin rasvaksi. Tämä rasva on samanlaista kuin syömässämme punaisessa eläinlihassa, niin sanottua kovaa varastorasvaa. Kun se kertyy sisäelinten ympärille, sillä on hyvin haitalliset pitkäkestoiset vaikutukset.

Hiilihydraattien vaikutus kehoon

Kohonnut verensokeri sekoittaa hormonijärjestelmän

Verensokerin ollessa päivittäin liiaksi koholla ylimääräisen rasvan muodostus jatkuu. Samalla kohonnut insuliinihormonin määrä pitää rasvakertymiä panttivankinaan, eikä päästä rasvoja purkavaa vastahormonia glukagonia toimimaan. Ennen pitkää kehittyy ns. insuliiniresistenssi, jossa insuliinin toiminta estyy rasvakertymien seurauksena ja verensokeri jää pysyvästi liiaksi koholle. Tällöin on syntynyt nykyajan tyyppi-ilmiö, tyypin 2 diabetes. Tässä vaiheessa kylläisyyttä viestivän leptiini-hormonin sekä nälkää viestivän greliini-hormonin säätelyt menevät sekaisin. Tällöin myös ihmisen kylläisyyden ja näläntuntemusten hallinta voi riistäytyä käsistä.

Myös aivoissa vaikuttavien mielialojen säätelijöiden toiminta häiriintyy. Näitä ovat mm. serotoniini-, dopamiini- ja GABA-nimiset hyvän mielen välittäjäaineet, joiden määrä romahtaa verensokerin äkillisistä nousuista ja vaihteluista johtuen.

Kohonnut verensokeri lisää myös IgF-1 nimisen kasvutekijähormonin tuotantoa. Sen lisää solujen massantuotantoa ja seurauksena on mm. lisääntynyt pituuskasvu ja muu kehon massan kasvu. Samalla se heikentää solujen korjausjärjestelmien toimintaa kohdistaessaan solujen energiankäyttöä enemmän kasvuun. Tämän arvioidaan olevan yksi lisäsyy mm. syöpien lisääntymiselle. Myöskin kohonnut verensokeri itsessään voi lisätä syöpäriskiä ja ruokkia syöpien kasvua.

Hiilihydraattien liikakäytön muita haittavaikutuksia

Jatkuvasti koholla oleva verensokeri voi käynnistää ns. AGE-ilmiön, joka merkitsee solujen ennen aikaista rappeutumista. Se tapahtuu glykaation kautta, jossa solujen rakenteisiin kertyy sokeristuneita proteiinien ja glukoosimolekyylien ristisidoksisia lopputuotteita. Ne ovat passiivisia kompleksirakenteita ja jäykistävät sekä ”vanhentavat” solurakenteita, kuten sidekudosta soluvälitiloissa sekä ihossa. Sokeri toimii ikään kuin liima-aineena proteiinien muuttuessa AGE-rakenteiksi. AGE tulee sanoista Advanced Glycation Endproducts (kehittyneet glykaation lopputuotteet). Vaikutukset ulottuvat koko kehon alueelle. Liiasta sokerinkäytöstä voi päästä verenkiertoon myös vapaata fruktoosia, jonka vaikutus AGE:n muodostumiseen on jopa moninkertainen glukoosiin verrattuna.

Liian korkea verensokeri edistää ja ylläpitää myös inflammaatiota, eli matala-asteista tulehdusta. Se on nykyään useimpien kroonisten sairauksien taustalla. Valtimoiden seinämissä voi syntyä tulehduskohtia, jotka vaurioittavat verisuonen seinämiä. Näiden vauriokohtien suojaksi elimistö voi kerryttää kolesteroliplakkia suojaksi. Nämä suojarakenteet voivat sitten repeytyä ja aiheuttaa sydän- tai aivoinfarktin. Syyllinen ei ole kolesteroli, vaan liikasokereiden ja muiden hiilihydraattien verensokerin kautta aiheuttama inflammaatio.

Erityisesti niin sanotut raffinoidut hiilihydraatit, eli sokeri ja valkojauhovehnä, voivat häiritä paksusuolen bakteerikasvuston tasapainoa.  Bakteeritasapaino voi muuttua dysbioosiksi, eli haitalliseksi bakteeristoksi. Tämä heikentää mm. kehon immuunipuolustuksen tehoa altistaen tavanomaisille tartunnoille ja vaikutus ulottuu jopa aivotoimintoihin saakka. Ohutsuolessa, jossa normaalitilassa tulisi olla mahdollisimman vähän bakteerikasvustoa, voi syntyä bakteerien liikakasvua (SIBO-ilmiö, mikä haittaa ruoansulatusta). Tämän ohella sokerit voivat vaurioittaa ohutsuolen seinämän solujen välisiä sidosrakenteita ja seinämään syntyy vuotokohtia. Syntyy vuotavan suolen syndrooma, joka altistaa muun muassa erilaisille allergiareaktioille.

Sokerin liikakäytön vaarat

Myös aivomme ovat vaarassa

Inflammaatio ja AGE jylläävät myös aivoissamme ja sen toiminnat voivat heikentyä suurestikin. Insuliiniresistenssin takia keho ei kykene hajottamaan amyloidiplakkia (samantapainen lopputuote kuin AGE), jota kerääntyy aivoihin ja aiheuttaa aivosairauksia. Glykoituneet (sokeristuneet) proteiinit edistävät vapaiden happiradikaalien muodostumista jopa 50-kertaa enemmän kuin sokeroitumattomat proteiinit.

Yleisimmillä aivo-hermostosairauksilla, kuten Alzheimer, dementia, MS, Parkinson, epilepsia, autismi, ADHD ja jopa masennus ja päänsäryt, on linkki kohonneisiin verensokeriarvoihin ja liialliseen hiilihydraattien käyttöön. Vaikutus tulee nimenomaan inflammaation, happiradikaalien, amyloidiplakin, AGE:n ja vielä lisäksi viljojen gluteenin kautta. Nykyviljoissa on nimittäin jopa kymmeniä kertoja enemmän gluteenia, kuin ennen viljojen jalostamisen aikoja.

Tällöin on kyse gluteeniyliherkkyydestä. Se on viivästynyt allergiareaktio (noin 24 tunnin aikana), joka lisää mm. inflammaatiota (mutta ei suinkaan ole sama asia kuin keliakia).

Gluteeniyliherkillä, joita arvioidaan olevan 30-40% väestöstä, ei ole gluteenista johtuvia suolistohäiriöitä, vaan oireet ovat muualla ja yksi niistä voi olla neurologisella alueella. Herkkyys voidaan selvittää ruokayliherkkyystesteillä, joita Suomessakin on saatavilla (mutta, jotka lähetetään ja tutkitaan ulkomaisissa laboratorioissa, kuten Saksassa, Englannissa ja USA:ssa).

Loppuyhteenveto

Tässä artikkelissa mainitut ravitsemuksen uudet näkökohdat ovat olleet tiiviin tutkimuksen kohteena viimeisen 20-30 vuoden aikana. Niitä on myös testattu käytännön hoitotyössä neurologiset sairaudet mukaan lukien ja saatu erinomaisia tuloksia. Lähes kaikki linkittyy hiilihydraattien liikakäyttöön sekä verensokerin hallintaan ja kerrannaisvaikutuksiin. Tätä taustaa vasten esimerkiksi viranomaissuositus syödä 6-9 leipäviipaletta päivässä on auttamattomasti ajastaan jäljessä. Se on lähes pahin mahdollinen suositus verensokerin hallinnan kannalta. Leipäsuositus laadittiin joskus 1970-luvulla turvaamaan riittävä kuitujen saanti. Mutta suosituksesta jäi puuttumaan maininta täysjyväviljasta. Siitäkö johtuu, että käytämme pääasiassa valkojauholeipiä tai sekaleipiä, joissa pääosa on valkojauhovehnää ja sen seurauksena kuidut loistavat edelleen poissaolollaan.

Verensokeriasioiden tutkiminen alkoi laajemmassa mitassa vasta 1980-luvun loppupuolella. Nyt muun muassa leipäsuositus pitäisi päivittää tähän päivään sopivaksi. Leivät ovat yksi tehokkaimmista ruoka-aineista nostamaan verensokeria yli äyräiden, sillä sen verensokerikuorma (glykeeminen kuorma) on suurin lisätyn sokerin ohella.

Kuituja saa riittävästi myös tavanomaisista kasviksista, kunhan niitä syödään runsaasti ja suuri osa mielellään raakana. Verensokerin hallinnan kannalta on hyvä tietää, että kasvisten pehmeät ja liukoiset kuidut ovat karkeita viljakuituja parempia tasaamaan verensokeria. Nyt kun kuituasia tulee tällä kuntoon, leipäsuositusta voisikin muuttaa esimerkiksi puoleen entisestä, eli 3-4 viipaletta täysviljaleipää päivässä.

Yllä oleva on esimerkki siitä, kuinka aiemmin laaditut suositukset eivät enää ole kohdillaan, kun uudet tiedot ajavat niiden ohi. Samalla tavoin on ollut tuhoisaa 1970-luvulla omaksuttu rasva-kolesteroliteoria, joka painotti rasvojen karttamista ja sai koko ruokateollisuuden ja kotitaloudet korvaamaan rasvoja hiilihydraattilisäyksillä. Tästä erehdyksestä maksamme koko yhteiskunnan laajuudella jättimäistä laskua, jonka maksamisella ei näytä olevan loppua.

Saluksen koulutus hiilihydraattien vaikutuksesta ja toiminnasta kehoon

Ravintoterapiaopinnot Helsinki Annika Aro

Tämän artikkelin tiedot on saatu kansainvälisistä lähteistä, joita maamme viranomaiskunta ei näytä vielä omaksuneen. Siitä huolimatta ja juuri sen tähden voimme itse olla aktiivisia ja ottaa tutkimuksista sekä hoitokokemuksesta oppia, joita ryhtyä käyttämään oman terveytemme hyväksi. Terveysopisto Salus on käyttänyt näitä tietoja opetusohjelmassaan 25 vuoden ajan aina uusimmilla tiedoilla täydentäen. Asian tärkeyden vuoksi olemme laatineet uuden 2 pv (=viikonloppu) kestävän kurssikokonaisuuden, jossa 1. päivä on nimeltään Hiilihydraattien liikakäytön haittavaikutukset ja 2. päivä Ketogeeninen dieetti, teoria, mahdollisuudet ja käytäntö.

Aihepiiri on niin laaja, että tässä artikkelissa aihetta on pystytty käsittelemään vain suppeasti. Aihepiiriin kuuluvien aineenvaihduntatapahtumien täydellisempi läpikäyminen viekin aikaa täydet 2 luentopäivää.

Nykyinen hiilihydraattikeskeinen ruokavaliomme (68 energia-% koko ruokavaliosta) on tullut keskeiseksi ongelmaksi koko yhteiskunnan terveydenhoidon kannalta katsottuna. Se tulisi saada muutettua hallituksi hiilihydraattien käytöksi, joka olisi lähellä viranomaissuosituksen alarajaa n.45 E-% tai jopa VHH-alueella (vähähiilihydraattinen) tapauskohtaisesti n.15-40 E-%. Tähän tarvittavat tiedot ovat kaikkien saatavissa kohtuullisella vaivannäöllä. Onneksi meillä on myös vapaus valita, mitä tietoja ja ohjeita haluamme lähteä noudattamaan.

Valitkaamme siis viisaasti itsemme, lähimmäistemme sekä koko yhteiskuntamme edun hyväksi.

Jouko Pursiainen

Terveysopisto Saluksen rehtori

Tervetuloa tutustumaan Saluksen kurssitarjontaa, viimeisimmän kurssivalikoiman löydät aina meidän verkkosivuilta.

Jos tykkäsit sivusta, jaathan sen kavereillesi, kiitos! 🙂