Miksi tarvitsemme ravintoterapeutteja sekä ravintoneuvojia?

Toimitaan yhdessä

Saluksen asiantuntija artikkelisarja saa jatkoa rehtori Jouko Pursiaisen uuden artikkelin kautta. Tämä artikkeli käsittelee sitä miksi tarvitsemme lisää hyvin koulutettuja ravintoneuvojia sekä ravintoterapeutteja Suomeen. Tämä on yksi niistä kysymyksistä mitä käsittelemme myös Saluksen kursseilla. Jatka siis lukemista ja tutustut samalla myös ravitsemuksen moninaiseen maailmaan. Miksi tarvitsemme koulutettuja ravintoneuvojia- ja terapeutteja koko ajan lisää Kukin meistä haluaa viettää omien mieltymystensä mukaista elämää. Jos ongelmia tulee, voimme tarvittaessa turvautua apuun. Lapset elävät lapsenuskonsa mukaista elämää, jossa turvana ovat perhe ja vanhemmat, joiden...

Lue lisää

Loppuvuoden uutisia

Rauhallista joulun aikaa

Hei kaikki Saluksen opiskelijat, Ensimmäiseksi haluamme kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta! Vuosi 2019 on ollut todella inspiroiva vuosi. Olemme saaneet yhdessä taas paljon terveyttä edistävää tietoa ja osaamista maailmalle. Jatketaan tällä samalla linjalla tulevanakin vuotena. Tuleva vuosi 2020 tuo mukanaan taas muutamia innostavia uutisia. Niistä tiedotamme myöhemmin lisää. Pysythän siis kuulolla. Etäopintokurssien opintotehtävien palauttaminen Näin välipäivinä sinulla on mahdollisuus palauttaa etäkurssien tehtäviä. Etäkurssien RTP-1, RTP-2 sekä RTP-3 opintotehtävät palautetaan jatkossakin Virve Paasovaaralle. Virvellä on käytössä uusi sähköposti ja tehtävät voi...

Lue lisää

Pitäisikö vanha kolesteroliteoria haudata lopullisesti?

Jouko Pursiainen artikkeli

Tervetuloa Saluksen uuden artikkelisarjan pariin! Tässä asiantuntijoiden kirjoittamassa artikkelien sarjassa tulemme käsittelemään tärkeitä ja ajankohtaisia terveyteen sekä hyvinvointiin liittyviä aiheita. Samoja aiheita, mitä käsittelemme niin ravintoneuvojan kuin ravintoterapeutinkin koulutusohjelmissa. Artikkelisarjan aloittaa itseoikeutetusti Terveysopisto Saluksen rehtori, Jouko Pursiainen. Jouko käsittelee alla laajemmin kolesteroliteoriaa tutkitun tiedon valossa. Mistä aiempi kolesteroliteoria sai alkunsa Amerikkalainen kardiologi tri Ancel Keys esitti, 1950-luvulla, silloin rasvateorian nimellä kutsutun teorian. Sen mukaan rasvaisten ruokien kulutuksella on suora yhteys sepelvaltimokuolleisuuteen. Todisteena hän esitti niin sanotun ”Seitsemän maan tutkimuskäyrän”, jonka...

Lue lisää

Ilosta opiskeluun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Opinnoista, kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja NLP:stä inspiroituva Niina, on pian käynyt kaikki Saluksen kurssit. Hän on aloittanut monen saluslaisen tavoin opinnot omista terveyteen liittyvistä intresseistä. Niina innostui matkan varrella syventämään Saluksen opintojaan ja sitä myötä myös omaa osaamistaan. Niinalla, 42-vuotias, on takana jo useampia ihailtava opintosuoritus. Hänellä on tutkinnot kuten NLP Master Practitioner, liikkeenjohdon johtamiseen keskittyvä Executive MBA-tutkinto sekä hänellä on jo Saluksen diplomiravintoneuvojan tutkinto sekä toisaalla opiskeltu reiki-hoitajan pätevyys. Vapaa aikanaan Niina liikuttaa kehoaan muun muassa saliharjoittelun sekä palauttavan restoratiivisen...

Lue lisää

Alan vaihtaminen aikuisena

Ravintoneuvoja opiskelija Terveysopisto Salus

Pia on yksi Saluksen opiskelija rivistön energiapakkauksista. Pialla on monipuolinen tausta muun muassa urheilun saralta ja hän on ehtinyt kokemaan kaikenlaista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lue miten ammattiluistelijasta tuli ravitsemusasiantuntija ja Ruohonjuuren myymäläpäällikkö. Ammattiluistelijan matka kohti ravitsemuksasiantuntijuutta Pia on jo valmistunut ravintoneuvojaksi Saluksen riveistä ja jatkopiskelee tällä hetkellä Saluksessa ravintoterapeutin tutkinnon parissa. Saluksen kaikki opiskelijat tulevat hyvin erilaisista taustoista, niin harrastuksien kuin työnkin puolesta. "Olen aina ollut todella urheilullinen. Koko pienen ikäni kilpailin yksinluistelussa ja pitkään suunnitelmissa oli taitoluisteluvalmentajan ura. ...

Lue lisää

Ilmoittaudu ravintoasiantuntijan kevään 2020 koulutukseen nyt

Aloita ravintoterapeutin opinnot Terveysopisto Saluksessa

Tuleeko sinustakin isona ravitsemuksen asiantuntija? Ilmoittaudu nyt Terveysopisto Saluksen kevään 2020 kursseille, niin unelmistasi tulee totta!   HUOM! Seuraava ALO-kurssi alkaa kesäkuussa 2020. Ravintoneuvojan sekä Ravintoterapeuttien uudet ammattityöhön tähtäävät linjakoulutukset alkavat 06-07.06.2020 pidettävällä ALO-kurssilla (Ravintoterapian perusteet /Aloituskurssi).   Voit opiskella omaksi iloksi tai kouluttautua alan ammattilaiseksi Terveysopisto Salus järjestää sekä ravintoneuvoja ja –terapeuttikoulutusta (2-3,5 v.) että lyhyempiä opintokokonaisuuksia (n. 1 v.) kuten peruslääketiede, urheilu- ja liikuntaravitsemus. Opiskelu on monimuotoista ja soveltuu siksi hyvin myös työssäkäynnin oheen. Kurssit ja luennot toteutetaan lähipäivinä...

Lue lisää

Yrittäjänä hyvinvointialalla

Ravintoterapeutti Eeva-Maria Varpio Terveysopisto Salus

Valloittava Eeva-Maria on valmistunut Saluksesta ravintoterapeutiksi. Hän on ehtinyt toimia ravitsemuksen parissa jo useamman vuoden ajan, monipuolisissa työtehtävissä. Eeva-Maria on myös yksi monista Saluksesta valmistuneista oppilaista, joka toimivat valmistumisensa jälkeen yrittäjänä. Yrittäjänä hyvinvointialalla ”Kiinnostukseni ravitsemuksen maailmaan heräsi kolmannen lapseni syntymän jälkeen, kun oma terveyteni romahti. Palasin kolmen vuoden vanhempainvapaan jälkeen takaisin työhöni yritysmaailmassa, vaan todetakseni, että terveyteni laskusuhdanne jatkui. Isoksi syyksi osoittautui sisäilmaongelma työpaikallani. Aikaisempi altistukseni homeille sai minut ymmärtämään, ettei asian kanssa ollut leikkimistä. Irtisanouduin silloisesta työstäni ja aloitin...

Lue lisää

Aikuisopiskelu – miten yhdistää työ ja opinnot

Opiskeleminen aikuisena

Moni Terveysopisto Saluksen opiskelijoista tekee opintojen ohella töitä kokopäiväisesti. Meiltä usein kysytään miten työt ja opinnot voi sovittaa yhteen. Toinen kysymys mitä usein kuulemme on se, että millaista opiskeleminen ja opiskelu aikuisena on. Nämä kysymykset mielessä pitäen tapasimme haastattelun merkeissä Saluksen opiskelijan Cecilian.  Kysyimme Cecilialta hänen kokemuksiaan Saluksessa opiskelusta, yrittäjyydestä hyvinvointialalla sekä miten Cecilia on yhdistänyt työn ja opinnot näin aikuisena. Opiskeleminen Terveysopisto Saluksessa - Cecilia Portnoj Haluaisitko Cecilia kertoa meille ihan ensimmäisenä hieman enemmän sinun taustasi ja aiemmista opinnoistasi? "Olen...

Lue lisää

Ketogeeninen ruokavalio – opi lisää aiheesta

Missä voit opiskella lisää ketogeenisestä ruokavaliosta

Tule oppimaan lisää yhdestä tämän hetken ajankohtaisimmasta ruokavaliosta: ketogeenisen ruokavalion moninaisuudesta! Järjestimme aiemmin tänä vuonna tammikuussa Suomen ensimmäisen, oppilaitoksen pitämän luentokurssin, ketoaiheista, joka suuren suosion myötä uusittiin heti toukokuussa. Molemmat kurssit tulivat heti täyteen ja saimme paljon kyselyitä mahdollisuudesta järjestää tämä sama kurssi uudelleen nyt syksyllä 2019.Iloksemme voimme ilmoittaa, että uusi ketokurssi järjestyy jo nyt lokakuussa. Ilmoittaudu nopesti! Ohjeet alla. Tutustu samalla ketogeenistä ruokavaliota käsitteleviin erilaisiin lähteisiin, artikkeleihin ja kokemukseen tämän blogitekstin lopusta. Ketoosidieetit: teoria, käytäntö ja mahdollisuudet Seuraava ketoosidieetit...

Lue lisää

Funktionaalisten laboratoriotestien koulutus – marraskuussa 2019

Funktionaaliset laboratoriotestit - koulutus

Terveysopisto Salus ja Lääkärikeskus Astris ovat solmineet yhteistyösopimuksen terapeuttien jatkokoulutuksesta. Tämän syksyn koulutuksessa keskitytään funktionaalisten laboratoriotestien läpikäymiseen. Koulutukset ovat sovellettavissa suoraan asiakastyöhön ja antavat vahvaan kokemukseen perustuvia työvälineitä diagnostiikkaan ja hoitoon. Kenelle koulutus on suunnattu? Koulutusten sisältö on suunnattu ravintoterapeutin koulutuksen jo suorittaneille ammattilaisille tai vastaavan taitotason omaaville. Koulutuksen sisältö? Koulutuspäivän aikana käsitellään laboratoriodiagnostiikan ymmärtämistä ja hyödyntämistä terapeutin / lääkärin työssä käytännön tasolla. Käsiteltävät testit ovat: mikrobiomi: sisältäen laajan ruoansulatusanalyysin, haitallisten ja hyödyllisten bakterien määrityksen, suoliston tulehdusmarkkerit, vuotavan suolen markkerit,...

Lue lisää