Kuvitellaan, että kehon sisällä toimii valtava ja tehokas tuotantolaitos, jossa syntyy jatkuvasti pieniä määriä kemiallista “siivousjätettä”. Normaalisti se hoidetaan pois ilman ongelmia. Joskus tuotanto kuitenkin käy ylikierroksilla, eikä siivous pysy perässä. Käytäville alkaa jäädä tavaraa, joka ei kuulu sinne. Aluksi se on vain vähän ärsyttävää ja kaikkien tiellä. Ajan myötä siitä tulee ruma, mutta pysyvä osa sisustusta. Lopulta se uhkaa koko laitoksen toimintaa.
Jotakin tämän kaltaista voi tapahtua hiljaa kehosi sisällä. Ihmiskeho on hämmästyttävä kemiantehdas. Normaalisti se käsittelee ruokien sisältämät sokerit niin tehokkaasti, ettei asiaa tarvitse edes ajatella. Kuten monessa muussakin asiassa, myös sokerin saannin kanssa voi kuitenkin tulla vastaan tilanne, jossa kehon kapasiteetti ylitetään.
Silloin alkavat monenlaiset ongelmat, joista yksi tunnetaan nimellä glykaatio.
Glykaatio ja AGE-yhdisteet
Glykaatio tarkoittaa sitä, että sokerimolekyylit tarttuvat spontaanisti elimistön proteiineihin ja rasvoihin. Kyseessä ei ole entsyymien tarkasti ohjaama prosessi, vaan pikemminkin hallitsematon ja tarkoitukseton kemiallinen ”tahmaantuminen”. Epäsuoria haitallisia vaikutuksia voi kohdistua myös muualle kehon osiin ja sen toimintoihin. Glykaatiossa molekyylit menettävät alkuperäisen biokemiallisen tarkoituksensa ja muuttuvat elimistölle haitalliseksi jätteeksi.
Vuosien mittaan tämä prosessi johtaa AGE-yhdisteiden (Advanced Glycation End Products) kertymiseen. Tämä johtuu siitä, että elimistö on altistunut liian pitkään liian suurille määrille sokeria ja nopeasti sokeriksi muuttuvaa tärkkelystä. Sillä miten koostat ravintosi ja miten laadukkaita ruoka-aineita syöt, on siis suuri merkitys. Jonkin verran AGE-tuotteita voi kertyä myös runsaan käristetyn ja grillatun ruoan syönnistä, mutta liika sokeri ja tärkkelys ovat niiden merkittävin lähde.
Kaikki sokerit eivät käyttäydy samalla tavalla
Glukoosi on elimistölle tuttu työjuhta. Solut käyttävät sitä jatkuvasti energiaksi, ja sen käsittelyyn on olemassa hyvin kehittyneet järjestelmät. Toki sitäkin voi saada liikaa, mutta glykaation kannalta se ei ole aivan yhtä haitallinen kuin jotkut muut monosakkaridit, eli yksittäiset sokerimolekyylit.
Fruktoosin ja galaktoosin kohdalla tilanne on nimittäin hieman erilainen. Niiden aineenvaihdunta tapahtuu pääasiassa maksassa. Tavallisesti maksa hoitaa tehtävänsä erinomaisesti, mutta hyvin runsaan saannin yhteydessä käsittelyjärjestelmät voivat kuormittua myös niillä ihmisillä, joilla ei ole maksasairautta. Tällöin suurempi osa fruktoosista ja galaktoosista ”vuotaa yli maksan” systeemiseen verenkiertoon ja siten kosketuksiin eri kudosten kanssa.
Mistä fruktoosi ja galaktoosi tulevat?
Harva meistä syö varsinaisesti ”fruktoosia” tai ”galaktoosia” lusikalla. Tavallisesti ne saapuvat elimistöön naamioituneina osiksi suurempia sokerimolekyylejä.
Tavallinen pöytäsokeri eli sakkaroosi koostuu glukoosista ja fruktoosista. Maitosokeri eli laktoosi puolestaan muodostuu glukoosista ja galaktoosista. Ruoansulatus pilkkoo nämä disakkaridit yksittäisiksi monosakkarideiksi, jotka imeytyvät suolistosta verenkiertoon.
Glukoosia elimistö voi käyttää suoraan, mutta fruktoosin ja galaktoosin jatkokäsittely tapahtuu pääasiassa maksassa. Maksa muuntaa ne edelleen aineenvaihdunnan käyttöön sopiviksi yhdisteiksi, joista tärkein on glukoosi.
Maksa on siis kuin ahkera tullivirkailija, joka ottaa vastaan hieman erikoisempia matkustajia ja huolehtii siitä, että nämä pääsevät turvallisesti osaksi elimistön normaalia aineenvaihduntaa.
Milloin tullivirkailija alkaa hikoilla?
Tavallisesta ruoasta saatavat määrät eivät yleensä aiheuta ongelmia, varsinkaan maitosokerin galaktoosin kohdalla. Kohtuullinen hedelmien, marjojen tai hunajankaan käyttö ei ole se asia, josta elimistö menettää yöunensa, mitä tulee fruktoosin saantiin.
Liian suuri fruktoosin saanti on monien ongelma. Ylisuuret fruktoosikuormat tulevat makeisista, virvoitusjuomista, energiajuomista, mehuista, jäätelöstä, leivonnaisista ja monista ultraprosessoiduista tuotteista, joissa käytetään sakkaroosia tai varsinkin erilaisia glukoosi-fruktoosisiirappeja sekä muita tärkkelyspohjaisia makeuttajia. liika fruktoosin saanti aiheuttaa myös rasvamaksaa.
Yksittäinen herkku siellä tai täällä ei toki kaada venettä. Jos makeaa (ja liika tärkkelystä) sen sijaan virtaa elimistöön päivästä toiseen, maksan käsittelylinjat alkavat muistuttaa ruuhkaista postikeskusta black fridayn aikaan. Kapasiteetti on ylitetty.
Fruktoosi ja galaktoosi – yllättävän innokkaita glykaation aiheuttajia
Kemiallisesti fruktoosi ja galaktoosi ovat glukoosia reaktiivisempia. Ne osallistuvat glykaatioreaktioihin herkemmin kuin verensokerina tunnettu glukoosi.
Tästä syystä elimistö pyrkiikin pitämään niiden pitoisuudet verenkierrossa hyvin pieninä.
Jos näitä sokereita kuitenkin on jatkuvasti paljon saatavilla, glykaatioreaktioiden määrä lisääntyy. Prosessi on hidas eikä tunnu miltään, mikä tekee siitä erityisen salakavalan. Kukaan ei herää aamulla ajatellen:
”Tänäänpä kollageenini hieman karamellisoituu.”
Silti juuri glykaation kaltaiset hitaita ei-toivottuja muutoksia kehossa aiheuttavat prosessit osallistuvat ennenaikaiseen ikääntymiseen ja monien kroonisten sairauksien kehittymiseen.
AGE-yhdisteet eivät jää pelkäksi kosmeettiseksi ongelmaksi
AGE-yhdisteet voivat jäykistää kollageenia, heikentää verisuonten elastisuutta, paksuntaa hiusverisuonten tyvikalvoja ja lisätä elimistön matala-asteista tulehdusta. Niiden on havaittu liittyvän muun muassa diabeteksen komplikaatioihin, valtimosairauksiin, munuaissairauksiin sekä ikääntymiseen yleensä.
Toisin sanoen kyse ei ole pelkästään ryppyjen muodostumisesta. Elimistön kannalta liiallinen glykaatio muistuttaa tilannetta, jossa joku kaataa pikaliimaa hienostuneen koneiston rattaisiin.
Ratkaisun ei tarvitse olla täydellinen pidättäytyminen sokerista
Ihmiskeho on suunniteltu käsittelemään kohtuullisia määriä hiilihydraatteja. Vaikka ihmisten sokerinsietokyvyssä on yksilöiden välistä vaihtelua, harvoin ongelma syntyy satunnaisesta mansikkakakun palasta tai jäätelöstä.
Haaste alkaa silloin, kun maksalle toimitetaan päivästä toiseen enemmän fruktoosia ja muita sokereita kuin se pystyy tehokkaasti käsittelemään. Silloin suurempi osa näistä sokereista pääsee verenkiertoon ja lisää kudosten altistumista glykaatiolle. Liiallinen sokeri ja tärkkelys aiheuttaa toki muitakin haittoja sotkemalla eri tavoin ihmisen aineenvaihduntaa ja hormonitoimintaa.
Ehkä elimistön viesti on lopulta varsin vaatimaton:
”Pidän makeasta, mutta en ihan näin paljon.”
Tiivistelmä/kertaus:
Kun sokeria ja nopeasti glukoosiksi hajoavia hiilihydraatteja tulee elimistöön liikaa, osa niistä alkaa tarttua elimistön tiettyihin molekyyleihin. Tätä kutsutaan glykaatioksi. Ajan myötä kertyy AGE-yhdisteitä, jotka voivat jäykistää kudoksia ja vaikuttaa erityisesti verisuonten toimintaan.
Fruktoosi ja galaktoosi käsitellään pääasiassa maksassa, ja suuria määriä tulee erityisesti makeisista, virvoitusjuomista ja ultraprosessoiduista ruoista. Kaikenkaikkiaan ruokavalio, jossa on paljon sokeria ja tärkkelystä lisää riskiä glykaatioreaktioille.
Ilmiö on hidas eikä tunnu heti, mutta pitkällä aikavälillä se rappeuttaa ja ikäännyttää ennenaikaisesti. Sokerin ja tärkkelyksen liikasaantia on tärkeää välttää.
glykaatiosta kirjoitti Saluksen opettaja diplomiravintoterapeutti Nina Saine
